8.6.2007
Raadin perustelut
Vuoden toimitusjohtaja
Ponsse Oyj:n toimitusjohtaja Arto Tiitinen on nostanut markkinointiviestinnän osaksi yhtiön liiketoimintaa, mikä on vahvistanut Ponssen asemaa yhtenä maailman johtavista metsäkonevalmistajista. Tiitisen johtamisnäkemyksen mukaan tehdään reilusti erilailla kuin muut ja aina vähän enemmän kuin odotetaan. Hän on sujuvasanainen esiintyjä. Häntä kuuntelevat mielellään niin kansainväliset sijoittajat kuin metsäkoneurakoitsijatkin.
Vuoden toimittaja
Veli-lehden päätoimittaja Antti Isokangas aloitti toimittajan uransa 1980-luvun alussa. Isokangas on tehnyt pitkän uran musiikin ja kaupunkikulttuurin puolestapuhujana. Hän on onnistunut lähes mahdottomana pidetyssä tehtävässä: hänen luotsaamansa nuorten miesten life-style lehti Trendi Veli on vuoden olemassaolonsa aikana onnistunut vakiinnuttamaan lukijakuntansa. Tähän ei yksikään vastaava julkaisu ole pystynyt.
Vuoden tiedottaja
Ronald McDonald Lastentalosäätiön asiamies Marja Salokangas on näkyvä vaikuttaja ja yhteiskuntavastuun jalkauttaja. Hän on suunnitellut ja toteuttanut lukemattomia teemapäiviä, tapahtumia ja kilpailuja, jotta vaikeasti sairaiden lasten omaisille on saatu rahoitettua kodinomainen paikka, jossa perhe voi asua lapsen hoidon ja toipumisen ajan. Helsingin Meilahdessa on nyt kolme Ronald McDonald -taloa ja ne ovat palvelleet yli 2 500 perhettä.
Elämäntyö
Helsingin yliopiston journalistiikan professori Ullamaija Kivikuru on tehnyt pitkän ja ansiokkaan päivätyön suomalaisen opetustyön, viestinnän ja journalismin parissa. Kivikuru on aktiivinen ja arvotettu yhteiskunnallinen osallistuja ja vahvistanut omalla toiminnallaan viestinnän asemaa Suomessa. Hän on kansainvälisimpiä viestinnän tutkijoitamme ja ensimmäinen suomalainen viestinnän tutkimuksesta väitellyt nainen.
Kivikuru toimi vuonna 2005 viestinnän asiantuntijana onnettomuustutkijalautakunnassa, joka tutki Suomen toimintaa tsunamin yhteydessä. Suomen Akatemian tutkijana hän on tutkinut mm kansalaisten, median ja vallan suhdetta. Hän on harrastanut mediakritiikkiä pitkään. Hänestä on julkaistu juhlakirja Välittämisen tiede vuonna 2003. Nimi tulee siitä, että välittäminen on korostunut hänen tuotannossaan. Hän on kirjoittanut paljon osallisuudesta, yhteisöllisyydestä ja yhteenkuuluvuuden rakenteista.
Vuoden viestintäteko
Harvoin on uusi yritys lanseerattu markkinoille niin nokkelalla tavalla kuin Igglo. Huhu laitettiin liikkeelle Kalastajatorpan miesten vessaan unohdetulla presentaatiolla ”joku kahjo on kuvannut kaikki Helsingin talot”. Jo ennen kuin mainonta aloitettiin, Igglon sivuilla oli lähes 150 000 kävijää.
Valitsijaraadin muodostivat YLE:n toimitusjohtaja Mikael Jungner, Helsingin kauppakorkeakoulun professori Helena Kangasharju, UPM-Kymmenen viestintäjohtaja Pirkko Harrela, tiedottaja Timo Nurmi Viestintätoimisto Taitomyllystä sekä ProComin puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuori ja toiminnanjohtaja Maija Harsu.
ProComin edeltäjä Tiedotusmiehet ry otti riimusauvan liiton palkinnoksi ja huomionosoitukseksi liiton 30-vuotisjuhlavuonna 1977. Ensimmäinen riimusauva luovutettiin Tiedottajan Päivässä 1977 kunniapuheenjohtaja Veli Virkkuselle. Riimusauva on nelikulmainen, puinen riimukalenteri, todellisen kestävän kehityksen mallituote – samasta almanakasta seurattiin ajan kulkua vuodesta toiseen.
Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Maija Harsu, p. 045 111 5525 tai maija.harsu@procom.fi
ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry
ProCom on viestinnän ammattilaisten järjestö, joka toimii jäsentensä osaamisen kehittäjänä, yhteistyöfoorumina ja alan vaikuttajana. Jäseninä on noin 1 800 tiedotuksen ja viestinnän parissa työskentelevää asiantuntijaa – tiedottajia, viestintäjohtajia ja -päälliköitä, yrittäjiä ja konsultteja.
ProCom on alansa vanhin järjestö Euroopassa – 60 vuotta.