Haastamme sinut mukaan!

Ronald McDonald Lastentalosäätiö jatkaa työtään suomalaisten lasten ja lapsiperheiden hyväksi keräämällä varoja Ronald McDonald Talon ylläpitoon. Lisäksi tuemme HYKS lastenpsykiatrian osastojen toimintaa perhehuoneiden kunnostushankkeen myötä.

”Ronald McDonald Talo on kuuden toimintavuotensa aikana osoittanut tarpeellisuutensa. On helppo jatkaa Talon viitoittamaa tietä tuomalla ’pala kodinomaista viihtyvyyttä’ sairaala-arkeen perheiden tueksi”, säätiön hallituksen jäsen Marja Salokangas kertoo.

Perheosastojen talkoot jatkuvat

Hyks Lastenpsykiatrian perheosastojen perustehtävä on psyykkisesti oireilevien lasten ja heidän perheidensä vuorovaikutussuhteiden hoitaminen. Perhehuoneita ja oleskelutiloja käytetään perhetapaamisiin, perheterapioihin ja perhetilanteen kartoituksiin. Säätiö on kunnostanut jo neljä perhehuonetta Auroran ja Lastenlinnan sairaaloihin, mutta työ jatkuu. Jouluksi luotiin viihtyisää tunnelmaa myös yhteisiin oleskelutiloihin uusien tekstiilien, huonekalujen ja lelujen avulla.

Yhdessä tekemisen iloa arkeen

”Rauhallinen ja kodinomainen ympäristö tarjoaa lapselle puitteet yhdessäoloon läheisten kanssa, ja voi siten osaltaan edistää hoitoa”, Auroran perhekeskuksen psykoterapeutti Jaana Pajunen toteaa.

”Pastellivärit ja huoneiden pienet, viehättävät yksityiskohdat tuovat lapselle iloa sairaalaympäristöön”, perhe-elokuvien ohjaaja Kaisa Rastimo sanoo.

Miten voit auttaa?

Katso miten voit tukea Ronald McDonald Lastentalosäätiö ja perhehuonehanketta. Lue lisää...

”Jokaisella on jotain annettavaa. Tule mukaan toimimaan lasten ja nuorten hyväksi”, haastavat ystävykset Jaana Pajunen (vas.), Marja Salokangas ja Kaisa Rastimo vastavalmistuneessa Auroran perhehuoneessa.